Heinolan lukio

Heinolan lukio on Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien suunnittelema monikäyttöinen koulurakennus, joka perustuu arkkitehtuurikutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Se sijoittuu kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle ja osittain suojellulle Seminaarin alueelle, jossa alettiin kouluttaa opettajia jo vuonna 1899. Heinolan lukio on julkinen rakennus koulua laajemmassa mielessä, sillä se pitää sisällään muitakin pienelle kaupungille tärkeitä kulttuuritiloja, kuten suuren auditorion ja liikuntahallin. Lukion arkkitehtoninen ratkaisu perustuu ajatukseen rakennuksesta lämpimänä nuotiopiirinä, mikä näkyy esimerkiksi rakennuksen tilojen sijoittelussa keskeisen aulatilan ympärille. Rakennuksessa korostuvat laadukkaat ja lämpimät materiaalit kuten tiili ja puu, kun taas julkisivujen korkeat lasiseinät avaavat lukion sisätilojen näkymät puistomaiseen ympäristöön. Oppimisympäristönä Heinolan lukio tarjoaa sekä työrauhaa että mahdollisuuden sosiaaliseen oppimiseen. Laajojen avotilojen sijaan lukiossa korostuvat muunneltavat tilat, joita voi yhdistellä tarpeen mukaan.

210927 Lampikatu 1 068
210927 Lampikatu 1 025

Heinola on luonnonkaunis pikkukaupunki Päijät-Hämeessä. Kaupungilla on merkittävä rooli suomalaisen sivistyksen historiassa, sillä Heinolaan perustettiin opettajien kouluttamiseen tarkoitettu seminaari jo vuonna 1899. Nyttemmin opettajaseminaari on lakkautettu, mutta historia on yhä läsnä Seminaariksi nimetyssä kaupunginosassa, joka on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi ja on osittain suojeltu.

210927 Lampikatu 1 020

Heinolan lukio on julkinen rakennus koulua laajemmassa mielessä, sillä se pitää sisällään useita kaupunkiyhteisölle tärkeitä toimintoja keskellä kaupunkia.

210927 Lampikatu 1 010

Rakennuksen julkisivut on jaettu vaakasuuntaisesti kahteen osaan niin, että kahdessa alimmassa kerroksessa vuorottelevat puhtaaksimuuratut tiilipilasterit ja korkeat lasipinnat, kun taas ylin kerros on verhottu perforoituun metalliin. Tämä kaksijakoinen ilme on saanut inspiraationsa alueen vanhoista seminaarirakennuksista, joiden pohjakerros on rapattua tiiltä ja toinen kerros puuta.

211011 Lampikatu 1 090
211011 Lampikatu 1 121

Arkkitehtoninen ratkaisu sai alkunsa tontin muodosta, ja se perustuu ajatukseen rakennuksesta lämpimänä nuotiopiirinä. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi tilojen sijoittelussa keskeisen aulatilan ympärille.

211011 Lampikatu 1 096

Auditorion materiaalivalintoihin kiinnitettiin erityistä huomiota sekä akustisesti että visuaalisesti korkeatasoisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Niinpä seinien monisärmäiset ja muunneltavat akustiikkapinnat verhottiin harsomaisella teräsverkolla, minkä ansiosta auditorioon saatiin luotua ovaalimainen muoto ja rauhallinen tunnelma.

211011 Lampikatu 1 109

Erityyppiset opetustilat muodostavat solumaisia kokonaisuuksia, jonka kunkin keskellä on yhteisen oppimisen alue. Laajojen avotilojen sijaan lukiossa korostuvat eri muotoiset ja muunneltavat tilat, joita voi yhdistellä tarpeen mukaan. Opetustilojen ja aulatilojen väliset lasiseinät edistävät lukion sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

211011 Lampikatu 1 101

Lukion tilat ovat kolmessa kerroksessa, jotka jakautuvat erilaisiin käyttövyöhykkeisiin. Lähimpänä vilkasta keskusaulaa sijaitsevat vapaamuotoiseen opiskeluun ja oleskeluun tarkoitetut tilat ja ulompana puolestaan ovat rauhallisemmat tilat keskittymistä vaativaan oppimiseen.

211011 Lampikatu 1 123

Monitoimirakennuksena Heinolan lukion tilat on suunniteltu kaikkia kaupunkilaisia varten. Kuvataide- ja musiikkitilat sekä auditorio ja siirtokatsomolla varustettu liikuntahalli mahdollistavat monipuolisen kansalais- ja kulttuuritoiminnan ja erilaisten tapahtumien järjestämisen myös kouluaikojen ulkopuolella.

Kuvagalleria

Projektin yksityiskohdat

  • Sijainti: Heinola, Finland
  • Vuosi: 2021
  • Kokonaispinta-ala: 5200 m²
  • Asiakas: Heinolan kaupunki
  • Suunnitelma: Lukio, liikuntahalli, auditorio, nuorisotilat, elämyksellinen piha
  • 01Koko esittely
    Tiivistelmä

    Heinolan lukio on Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien suunnittelema monikäyttöinen koulurakennus, joka perustuu arkkitehtuurikutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Se sijoittuu kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle ja osittain suojellulle Seminaarin alueelle, jossa alettiin kouluttaa opettajia jo vuonna 1899. Heinolan lukio on julkinen rakennus koulua laajemmassa mielessä, sillä se pitää sisällään muitakin pienelle kaupungille tärkeitä kulttuuritiloja, kuten suuren auditorion ja liikuntahallin. Lukion arkkitehtoninen ratkaisu perustuu ajatukseen rakennuksesta lämpimänä nuotiopiirinä, mikä näkyy esimerkiksi rakennuksen tilojen sijoittelussa keskeisen aulatilan ympärille. Rakennuksessa korostuvat laadukkaat ja lämpimät materiaalit kuten tiili ja puu, kun taas julkisivujen korkeat lasiseinät avaavat lukion sisätilojen näkymät puistomaiseen ympäristöön. Oppimisympäristönä Heinolan lukio tarjoaa sekä työrauhaa että mahdollisuuden sosiaaliseen oppimiseen. Laajojen avotilojen sijaan lukiossa korostuvat muunneltavat tilat, joita voi yhdistellä tarpeen mukaan.

    Heinolan lukio kaupunkikuvassa

    Heinola on luonnonkaunis pikkukaupunki Päijät-Hämeessä. Kaupungilla on merkittävä rooli suomalaisen sivistyksen historiassa, sillä Heinolaan perustettiin opettajien kouluttamiseen tarkoitettu seminaari jo vuonna 1899. Nyttemmin opettajaseminaari on lakkautettu, mutta historia on yhä läsnä Seminaariksi nimetyssä kaupunginosassa, joka on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi ja on osittain suojeltu. Vuonna 2017 Heinolan kaupunki järjesti Seminaarin alueelle arkkitehtuurikilpailun uuden lukion suunnittelusta purettavan lukiorakennuksen tilalle, ja kilpailun voittajaksi valikoitui Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien ehdotus nimeltään Notski. Pitkä kouluperinne alueella jatkuu, kun opiskelijat aloittivat syyslukukauden 2021 upouudessa lukiossaan.

    Rakennus sijoittuu Heinolan kaupungin ytimeen, 1700-luvulta peräisin olevan Maaherranpuiston yhteyteen. Paikan historialliseen kontekstiin oman lisänsä tuovat myös lukion vieressä seisova funktionalistinen seminaarirakennus vuodelta 1939 sekä 1800- ja 1900-lukujen taitteen seminaarirakennukset, joissa voi havaita vaikutteita sveitsiläisestä huvila-arkkitehtuurista ja muinaisskandinaavisista koristeaiheista. Heinolan lukio sijoiteltiin tähän puistomaiseen ja historialliseen ympäristöön vapaasti, ympäröivän kaupunkirakenteen ruutukaavasta poiketen, mikä korostaa rakennuksen asemaa paikallisesti merkittävänä julkisena rakennuksena.

    Pienen kaupungin kulttuurikeskus

    Heinolan lukio on kaupungille suuri hanke ja merkkirakennus, joka erottuu selkeästi muista samaan aikaan toteutetuista kouluhankkeista Heinolassa. Se on julkinen rakennus koulua laajemmassa mielessä, sillä rakennus pitää sisällään useita kaupunkiyhteisölle tärkeitä toimintoja keskellä kaupunkia. Näihin lukeutuvat nuorisotilat, suuri auditorio ja liikuntahalli, jotka laajentavat lukion käyttöä esittävien taiteiden, tapahtumien, sosiaalisen kanssakäymisen ja liikunnan tarkoituksiin. Heinolan lukiota voikin hyvällä syyllä kutsua pienen kaupungin kulttuurikeskukseksi.

    Myös ulkomuodoltaan Heinolan lukio on paljon enemmän kuin tavallinen koulu. Sen monitahoinen massoittelu ei rajoitu suorakulmaiseen muotokieleen vaan ammentaa rakennuksen vapaasta sijoittelusta puistoympäristöön ja keskusaulan ympärille hahmottuvasta nuotiopiirin ajatuksesta. Rakennuksen julkisivut on jaettu vaakasuuntaisesti kahteen osaan niin, että kahdessa alimmassa kerroksessa vuorottelevat puhtaaksimuuratut tiilipilasterit ja korkeat lasipinnat, kun taas ylin kerros on verhottu perforoituun metalliin. Tämä kaksijakoinen ilme on saanut inspiraationsa alueen vanhoista seminaarirakennuksista, joiden pohjakerros on rapattua tiiltä ja toinen kerros puuta. Tiilipilasterit ja perforoidun metallin pitsimäinen olemus tuovat julkisivuihin syvyyttä ja alati muuttuvia varjoja. Kahden kerroksen korkuisten lasipintojen kautta kaupunkiluonto tulee osaksi lukion sisätilaa.

    Heinolan lukion merkittävyyden takia haluttiin panostaa laadukkaisiin materiaaleihin, eikä alkuperäisistä suunnitelmista lopulta tingitty. Ulkoarkkitehtuurissa näkyvät tiili ja metalli, ja sisätiloissa puolestaan on käytetty esimerkiksi puuverhouksia, mosaiikkibetonia ja lämpimäksi patinoitua metallia. Varsinkin rakennuksen julkisimmissa tiloissa, kuten keskeisessä aulatilassa, puumateriaali korostuu. Sisätiloissa kiinnitettiin erityistä huomiota auditorion materiaalivalintoihin sekä akustisesti että visuaalisesti korkeatasoisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Niinpä seinien monisärmäiset ja muunneltavat akustiikkapinnat verhottiin harsomaisella teräsverkolla, minkä ansiosta auditorioon saatiin luotua ovaalimainen muoto ja rauhallinen tunnelma.

    Pihasuunnittelun lähtökohtana oli lukion sijainti puistomaisessa ympäristössä. Vehreä kaupunkiluonto ympäröi lukiota käytännössä jokaiselta sivulta, mutta varsinainen elämyksellinen piha-alue sijaitsee rakennuksen länsipuolella. Se on suunniteltu niin rentoutumista, liikuntaa kuin ulkona opiskeluakin varten, ja pihalle sijoittuukin muun muassa pieni ulkoilmateatteri ja pelikenttä. Lukion sivistystehtävään liittyvän lisänsä pihalle tuo niin sanottu filosofin polku, joka kannustaa – antiikin kreikkalaiseen tapaan – kävelyn ja ajattelun yhdistämiseen.

    Tilasuunnittelu

    Heinolan lukio on toiminnalliselta ratkaisultaan yksinkertainen ja ymmärrettävä. Arkkitehtoninen ratkaisu sai alkunsa tontin muodosta, ja se perustuu ajatukseen rakennuksesta lämpimänä nuotiopiirinä. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi tilojen sijoittelussa keskeisen aulatilan ympärille. Keskusaula hallitsee tilakokonaisuutta ja korostaa samalla rakennuksen kaikkien osien yhteenkuuluvuutta. Käyttäjien näkökulmasta aula luo kohtaamispaikan, josta on pääsy kaikkialle rakennukseen.

    Lukion tilat ovat kolmessa kerroksessa, jotka jakautuvat erilaisiin käyttövyöhykkeisiin. Lähimpänä vilkasta keskusaulaa sijaitsevat vapaamuotoiseen opiskeluun ja oleskeluun tarkoitetut tilat ja ulompana puolestaan ovat rauhallisemmat tilat keskittymistä vaativaan oppimiseen. Erityyppiset opetustilat muodostavat solumaisia kokonaisuuksia, jonka kunkin keskellä on yhteisen oppimisen alue. Laajojen avotilojen sijaan lukiossa korostuvat eri muotoiset ja muunneltavat tilat, joita voi yhdistellä tarpeen mukaan. Opetustilojen ja aulatilojen väliset lasiseinät edistävät lukion sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    Monitoimirakennuksena Heinolan lukion tilat on suunniteltu kaikkia kaupunkilaisia varten. Esimerkiksi kaupungin nuorisotilat, jotka palvelevat lukiolaisten lisäksi myös muita nuoria kaupunkilaisia, sijoitettiin tähän rakennukseen. Pohjakerros muodostaa tilallisen ja toiminnallisen kokonaisuuden, jossa kuvataide- ja musiikkitilat sekä auditorio ja siirtokatsomolla varustettu liikuntahalli liittyvät keskusaulaan. Nämä tilat mahdollistavat monipuolisen kansalais- ja kulttuuritoiminnan ja erilaisten tapahtumien järjestämisen myös kouluaikojen ulkopuolella.

  • 02Tekijätiedot

    Kilpailuvaihe

    Suunnittelijat: Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki

    Työryhmä: Tarmo Juhola, Jukka Savolainen, Shaun Leung

    Oppimistila-asiantuntija: Raila Oksanen, FCG Konsultointi Oy

    Suunnittelu- ja rakentamisvaiheet

    Pääsuunnittelija: Ilmari Lahdelma
    Projektiarkkitehti: Marko Santala (suunnitteluvaihe), Timo Jyrinki (rakentamisvaihe)
    Vastaava sisustusarkkitehti: Minja Hildén

    Työryhmä: Heidi Siitonen, Olli Aarnio, Anna Wawrzyniak

    Muut suunnittelijat: Tuomas Ikäheimo, Nina Vehviläinen

  • 03Media Kit

    Download our Media Kit for publication material on the project, including images, drawings and texts. Downloads are password protected.

    To get the password, email info@lma.fi stating your name, organisation and reason for downloading our files.

    Terms and conditions of use are included in the Media Kit.

    Click here to download